Tokmanni Tarina

Tokmannin tarina

Niinhän siinä sitten kävi, että Tokmannista on tullut Suomen suurin halpakauppa. Vaikea olisi nykyään kuvitella elämää Suomessa ilman Tokmannia ja punaisia ämpäreitä, mutta mistä kaikki sai alkunsa? Missä ovat Tokmannin juuret?

Miten Tokmannista tuli Suomen suurin halpakauppa?

Selitys on yksinkertainen. Suomalaiset rakastavat halpoja hintoja. Viime vuosituhannen loppupuolella 1970-luvulta lähtien eri puolella Suomea perustettiin useita halpakauppoja. Niiden takana oli yrittäjäperheitä, omien alueidensa ’sekatavarakauppiaita’, joilla oli kaupanteko verissään ja vahva tuntuma siihen, mitä asiakkaat halusivat ostaa. He olivat paikallisia pakansekoittajia, jotka laittoivat liikkeelle ison muutoksen suomalaisen kaupan kentässä. Ensimmäinen Tokmanni perustettiin Itä-Suomessa vuonna 1989 ja jo samana vuonna jaettiin asiakkaille ensimmäiset ilmaiset ämpärit.

Halpakaupan kasvu sai lisää vauhtia 1990-luvun alun lamasta, kun edullisten hintojen arvostus nousi entisestään. Kysyntää alkoi olla valtakunnalliselle halpakaupalle, joka pystyisi leveämmillä harteilla tarjoamaan entistäkin halvemmat hinnat ja mielenkiintoisen tuotevalikoiman ympäri Suomea. Ja kun kysyntää kerran oli, niin mitäs muutakaan kaupantekijät tekevät kuin tarttuvat toimeen.

Piirretty supersankari näyttää peukkua.

”Nyt on sokeri niin halpaa, että tekee mieli kiljua”.

Kaksi piirroshahmoa erillisissä leikkisästi vinoon asetelluissa valokuvissa: vasemmalla kivikautinen hahmo keltakirjavassa vaatteessa peukalot pystyssä, oikealla mieshahmo lakaisemassa lattiaa harjalla.
Mainoshahmoja vuosikymmenten varrelta.

Tokmannin laajentuminen valtakunnalliseksi ketjuksi alkoi 2000-luvun alussa. Omistuspohjaa laajennettiin ja Tokmanniin alettiin yhdistää paikallisia halpakauppoja eri puolilta Suomea. Kaupan alan vakiintuneet toimijat katselivat ihmeissään uuden kilpailijan nopeaa kasvua ja räväkkää kaupanteon meininkiä. Tokmannin ja siihen yhdistettyjen muiden halpakauppojen tekemisiä eivät vanhat kaavoihin kangistuneet ajattelutavat ja turha pönötys haitanneet, vaan markkinointi oli rehvakasta ja huomiota herättävää. Halpaa sokeria esimerkiksi myytiin kertomalla, että ”Nyt on sokeri niin halpaa, että tekee mieli kiljua”. Siinä saattoi jossain norsunluutornissa mennä kahvi väärään kurkkuun.

Merkittäviä merkkipaaluja Tokmannin menestystarinassa ovat olleet pörssiin listautuminen vuonna 2016 ja miljardin euron liikevaihdon ylittäminen 2020.

Saa nähdä mitä kaikkea vielä saavutetaan yhdessä, kun jatketaan porukalla työtä tulevaisuuden halpakaupan rakentamiseksi ja fiksun ostamisen puolesta.

Tutustu Tokmannin missioon, visioon ja arvoihin